Koulunalun kuulumisia Kuopiosta

Täällä kirjoittelee viisi tuoretta viittomakielentulkkiopiskelijaa Kuopiosta, jotka edelleen muistelevat pääsykoepäivää pelonsekaisin tuntemuksin. Päivä oli pitkä ja raskas, osioita oli paljon eikä aina tiennyt mihin koettelemuksiin seuraavaksi joutuu. Mutta näköjään siitä päivästä selvisimme kunnialla, kun Humanistisen ammattikorkeakoulun ovet syksyllä aukesivat meille ja pääsimme opiskelemaan unelma-ammattiimme. Emme oikein tienneet, mitä odottaa uudelta koululta ja koulutukselta, ja siksi ehkä ensimmäinen päivä oli hieman jännittävä.

Ensimmäinen viikko oli hieman erilainen kuin mitä odotimme. Informaatiota tuli joka tuutista ja uusia tuntemattomia ihmisiä oli kaikkialla, mutta toistuvien esittäytymisien myötä ainakin kasvot ja nimet tulivat tutuiksi. Erityisen positiivinen yllätys oli kuitenkin koulun ruoka!  Eksoottiset paellat, mausteiset intialaiset keitot, perinteiset savolaiset muikut, raikkaat salaatit ja herkulliset jälkiruoat saivat veden kielelle ja vatsan poksahtamispisteeseen.

Nyt olemme jo päässeet opiskelun makuun, näin kahden kuukauden jälkeen. Viittomakielen tunnit ovat olleet huippuja, välillä jopa nauretaan vedet silmissä opettajien esimerkeille. Viittomia on opiskeltu melko nopealla tahdilla, mutta niitä on tullut opittua myös nopeammin kuin aluksi luulimme. Se tunne, kun pystyy esimerkiksi baarissa juttelemaan kavereiden kanssa kaiken melun keskellä, on mahtava!

Oma luokkamme on tullut hyvin tutuksi. Yhteishenkemme on vahvistunut paljon esimerkiksi tuntien ja yhteisten tapahtumien kuten kastajaisten myötä. Pääsimme yhdessä myös ulkoiluttamaan uusia opiskelijahaalareitamme hyvän Amarillo-ruoan ja juominkien merkeissä. Hyvän yhteishengen ansiosta opiskelu yhdessä on mukavaa ja motivaatio on pysynyt korkealla.

Toivomme opiskelujen jatkuvan samanlaisissa rennoissa ja iloisissa merkeissä kuin nytkin. Odotamme myös innolla viittomakielen taitojemme kehittyvän aina vain paremmaksi!

Jenni Haverinen

Kaisa-Leena Lauhonen

Sanni Sahi

Jenniina Suomalainen

Emma Uotinen 

  

 

Maalia, muuttolaatikoita ja muutoksia

Käytävien seinät ovat vitivalkoiset, ilman harmaita nirhautumia, tummia sormenjälkiä ja neulojen jättämiä pienenpieniä jälkiä. Maali tuoksuu, kulman takana minut yllättää uudella laattalattialla oleva piikkauskone ja kesken työpäivän ajatukseni keskeyttää hetkeksi porakoneen viiltävä, säröääninen laulu. Katson ikkunasta ulos ja näen purkulavan, kuulen työmiesten keskustelun. Samalla näen puiden vehreyden: ne ovat edelleen täynnä kesän valon painoa ja oksilla istuneiden lintujen kertomuksia. Puut eivät tiedä vielä syksystä, aavistavat ehkä vain.

Kesän aikana on hajotettu seiniä, kannettu laastia ja muuttolaatikoita, purettu, rakennettu, asennettu, säädetty, huudettu, korjattu, kiroiltu, ja viimeistelty tiloja monella paikkakunnalla. Uusien ja remontoitujen tilojen lisäksi olemme jo hulahtaneet muun uuden keskelle. Humanistisen ammattikorkeakoulun uusi organisaatiomalli, uudistunut opetussuunnitelma, uusi pedagoginen malli, uusia kumppaneita, uusia työkavereita. Kaiken taustalla koko suomalaisen koulutuspolitiikan uudet suuntaukset ja linjaukset sekä kovat säästötavoitteet leikkureineen. Monenlainen uutuus, outous ja tuntemattomuus näyttäytyy välillä arjessa haparointeina ja etsimisenä. Muutoksen voima on pyörteisen kosken voimaa: se menee vain eteenpäin, löytää uoman edetäkseen jos sitä ei ole. Valmiita uomia ei aina ole, vaikka pyrimme niitä myös valmiiksi rakentamaan tai ainakin miettimään uoman suunnan ja paikan.

Löydämme, kokeilemme, epäonnistumme ja teemme. Opettelemme sanomaan toimialan nimen oikein, harjoittelemme uudenlaisia työtapoja monialaisessa työyhteisössä ja alueyksikössä, mietimme miten toimimme tarkoituksenmukaisella tavalla. Vauhti, pelko ja pyörrytys tuntuu välillä samanlaiselta kuin lapsena karusellissa. Mietimme yhdessä lehtoreiden kanssa millaisia viestintätapoja tarvitsemme, miten huolehdimme opiskelijoista, toisistamme ja työyhteisöstä, joka monien muiden organisaatioiden lailla on uuden edessä.

Samaan aikaan suunnittelemme mitä syksyn aikana teemme opiskelijoiden kanssa ja millaisia oppimisympäristöjä sekä oppimisen ja osaamisen paikkoja voi olla. Kirjasto, ANTI-festivaalit, supersyysloma, seminaari, koripallokenttä, Kelan virastorakennus, Kuopion tori - paikat eivät lopu. Pohdimme mitä voimme tehdä yhdessä ja mitä voimme oppia toisiltamme. Saamme ideoita toisiltamme ja opimme toisiltamme. Yksi kollega osaa käyttää voimauttavaa valokuvaa menetelmänä, toinen tietää miten saada ryhmä kuin ryhmä toimimaan, kolmas osaa ohjata dialogisesti, neljäs soveltaa nopeasti opit työelämään, viides tietää miten tavoitteet tarjoillaan napakkana pakettina…

Oppia voi monella tavalla ja monessa paikassa. Opiskelijat osaavat valtavasti eri asioita ja heidän joukostaan löytyy melonnan, kalliokiipeilyn, skräppäyksen, musiikin, valokuvauksen, kirjoittamisen ja ilmaisutaidon osaajia. Opiskelijat ovat voimavara ja lähtökohta tälle kaikelle. Ammattikorkeakoulut ovat opiskelijoita varten, heidän kouluttamistaan muuttuvan työelämän tarpeisiin. Lehtorin mielessä on kuhinaa, kihinää ja odotusta. Tervetuloa oppimaan yhdessä uudet ja vanhat opiskelijat – täällä me jo olemme!

Hanna-Kaisa Turja
Lehtori

Miksi Humak? Opiskelijanäkökulmia opiskelupaikan valintaan

Olen Vilma Pekkarinen, 22 -vuotias paljasjalkainen helsinkiläinen. Opiskelen viittomakielentulkiksi. Innostukseni viittomakieltä kohtaan heräsi jo varhaisella iällä. Olen aina pitänyt viittomakieltä kauniina ja käytännöllisenä kielenä, mutta ammattia siitä aloin harkita vasta abi-vuotenani.

Olin siihen asti kovasti halunnut suuntautua työelämässä esittävän taiteen pariin joko musiikin, sirkuksen tai näyttelemisen saralla, mutta mikään vaihtoehdoista ei tuntunut sopivalta. Sitten tulin ajatelleeksi viittomakielen tulkin ammattia ja googlasin ’viittomakielen tulkki, koulutus’. Näin törmäsin ensimmäistä kertaa Humakiin. Luettuani enemmän viittomakielentulkin koulutusohjelmasta ja Humakista olin varma, että tässä on minun ammattini. Laitoin siis hakupaperit menemään, ainoastaan yhdet, ja ne lähtivät Humakiin.

Humakissa opiskelijasta oikeasti välitetään ja pidetään huolta. Kampuksella vallitsee hyvä, lämmin ilmapiiri ja suurimmankin stressin keskellä tietää aina saavansa apua niin kanssaopiskelijoilta kuin lehtoreiltakin. Humak-opiskelussa parasta onkin ehkä ihmiset – kaikenlaiset, kaikenikäiset, kaikenkarvaiset ihmiset.

Suosittelisin Humakia kenelle vaan, joka on kiinnostunut opiskelemaan ahkerasti kannustavassa ympäristössä erilaisten ihmisten kanssa. 

Olen Marjukka Kainulainen. Opiskelen kolmatta vuotta viittomakielentulkiksi Humakin Helsingin kampuksella. Kiinnostus viittomakieltä kohtaan kasvoi vuosien varrella, kunnes välivuoden pidettyäni rohkaistuin ja hain opiskelemaan alaa. En osannut hakiessani viittomakieltä kuin vain sormiaakkosten verran, mutta viittomakielen taitoahan ei hakiessa edes vaadita. 

Hakuvaiheessa minulle oli jotenkin täysin selvää, että hakisin Humakiin. Olin kuullut koulusta paljon hyvää ja sen lisäksi toinen kampuksista sijaitsi Helsingissä.

Parasta Humakissa on ihmiset, opiskelijat ja työntekijät. Oma ryhmäni on esimerkiksi todella tiivis ja ihana porukka, jossa on aivan mahtavaa opiskella.

Suosittelen Humakia kaikille joita kiinnostaa viittomakieli ja opiskelu hyvässä porukassa.

Tulkkauksen alan koulutuksen tulevaisuuden näköaloja HUMAKissa

Viittomakielentulkin professio elää jälleen murroskautta. Tulkin työhön on tullut uusia elementtejä sekä KELA:n kilpailutukseen liittyvän alan uudelleen järjestäytymisen että tulkkauspalveluun oikeutetun asiakaskunnan heterogeenistymisen myötä. Tämä tarkoittaa sitä, että tulkin ammatillisiin valmiuksiin tulisi kuulua tulkkiyrityksessä toimimiseen liittyviä erilaisia valmiuksia sekä uudenlaista tulkkaukseen liittyvää osaamista. Tällaisiin tulkkiyrityksessä toimimiseen liittyviä osaamisalueita ovat toisaalta yleisemmin määriteltävät taidot, kuten alaistaidot tai työyhteisötaidot ja toisaalta muuhun kuin itse tulkkaukseen liittyviin käytännön toimintoihin liittyvä osaaminen (kuten tulkkivälitys). Uusia (tai uudehkoja) viittomakielentulkin toimenkuvaan liittyviä asiakasryhmiä ovat erityisesti sisäkorvaistutteen saaneiden ryhmä ja maahanmuuttajakuurot.  Lisäksi myös perinteinen viittomakielisten asiakasryhmä on muuttunut koostumukseltaan epäyhtenäisemmäksi siten, että siihen kuuluu kaikentyyppisiä asiakasryhmiä korkeasti koulutetuista sosiaalisesti syrjäytyneihin henkilöihin.  Tällaisten ryhmien toisistaan poikkeavat kielelliset valmiudet edellyttävät tulkilta hyvinkin erityyppistä osaamista.

Näihin päiviin asti viittomakielentulkin koulutuksen painopiste on ollut lähinnä suomalaisen viittomakielen oppimisessa ja suomenkieleltä suomalaiselle viittomakielelle (ja päinvastoin) tehtävässä tulkkauksessa. Viittomakielentulkin professio on siten nähty melko kapea-alaisena ja tarkkarajaisena ammattina. Edellä kuvatut muutokset haastavat kuitenkin tämän perinteisen näkemyksen viittomakielentulkin työstä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että myös koulutuksen tulisi uudistua ja pohtia painopisteensä uudelleen siten, että sekä tulkin laajentuneen toimenkuvan tuomiin, että erilaisiin asiakasryhmiin liittyviin tarpeisiin olisi mahdollista vastata ammatillisesti kestävällä tavalla. 

Edellä mainittuihin haasteisiin vastaamiseksi HUMAKissa on ryhdytty monenlaisiin käytännön toimenpiteisiin.  Esimerkiksi jo syksyllä 2013 voimaan tulevaan päivitettyyn opetussuunnitelmaan tullaan lisäämään tulkin työelämävalmiuksia koskevia opintoja. Samalla sekä suomalaisen viittomakielen että tulkkauksen pedagogiikkaa pyritään kehittämään. SVK :n pedagogiikkaa kehitetään vastaamaan luonnollista kielen omaksumista, joka tarkoittaa mm. ensimmäisenä opiskeluvuotena ymmärtämisen ensisijaisuutta sekä ”kielikylpymäistä” oppimisympäristöä erillisten sanalistojen opettelun ja tuottamisen pikkutarkan arvioinnin sijasta.  Tulkkauksen opetuksessa puolestaan lähestytään erilaisia viestintä- ja vuorovaikutustilanteita tietyssä kontekstissa (kuten työelämässä, terveydenhuollossa tai opiskelussa). Näissä ympäristöissä harjoitellaan tulkkausta erilaisten asiakkaiden kanssa. Opetuksessa pyritään irrottautumaan tulkkaustilanneajattelusta; sen sijaan tarkastellaan tulkin tehtävää erilaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.

Uusiin tulkinkäyttäjäryhmiin liittyen HUMAKilla on puolestaan selkeää tiedonkeruuseen liittyvää tarvetta. Tästä syystä vuonna 2011 käynnistettiin sisäkorvaistutteen saaneita lapsia/nuoria koskeva hanke, jonka myötä toivomme saavamme lisää tietoa siitä, kuinka laaja tulkkauspalveluiden tarve kyseisessä ryhmässä on ja toisaalta, millaisia tulkkausmenetelmiä heidän kanssaan tulisi käyttää. Olemme myös pyrkineet keräämän tietoa maahanmuuttajakuuroille tehtävästä tulkkauksesta (mm. opinnäytetöiden avulla) ja kartoittaneet yleisemmin tulkkauksenalan toimijoiden näkemyksiä siitä, millaisena he tulkin työn tulevaisuuden näkevät. Lisäksi tavoitteenamme on tehdä selvitystyötä koskien myös perinteisempien asiakasryhmien kanssa käytettäviä viimeaikoina yleistyneitä tulkkausmenetelmiä (kuten kirjoitustulkkausta ja viitottua puhetta), jotka samanaikaisesti ovat relevantteja myös uudemmille asiakasryhmille tehtävässä tulkkauksessa. Aivan uuden koulutuksellisen suunnan avaamiseen liittyvä tavoite on puhevammaisille tehtävän tulkkauspalvelun koulutuksellisen tarpeen kartoittaminen ja sen pohtiminen, missä määrin kyseinen tulkkauspalvelua käyttävä ryhmä tulisi osaksi HUMAKin tulkkausalan koulutusta.

Pidemmän tähtäimen tavoitteenamme on viittomakielentulkin koulutuksen mittava uudistaminen. Peruslähtökohtana on tällöin tulkin työn muuttuviin haasteisiin vastaaminen eri asiakasryhmien tarpeita kunnioittavalla tavalla. Tavoitteena on tulkkien kouluttaminen, joiden ammatillinen fokus olisi ”sujuvan vuorovaikutuksen mahdollistaminen” entistäkin monipuolisemmalla tavalla.

Liisa Martikainen

pedagoginen yliopettaja

Teksti on alkuperäisesti kirjoitettu Kielisilta -lehteä varten ja se on julkaistu tiivistettynä KIelisillan numerossa 4/12