Olen Vilma Pekkarinen, 22 -vuotias paljasjalkainen
helsinkiläinen.
Opiskelen viittomakielentulkiksi. Innostukseni
viittomakieltä kohtaan heräsi jo varhaisella iällä. Olen aina pitänyt
viittomakieltä kauniina ja käytännöllisenä kielenä, mutta ammattia siitä aloin
harkita vasta abi-vuotenani.
Olin siihen asti kovasti halunnut suuntautua työelämässä esittävän
taiteen pariin joko musiikin, sirkuksen tai näyttelemisen saralla, mutta mikään
vaihtoehdoista ei tuntunut sopivalta. Sitten tulin ajatelleeksi viittomakielen
tulkin ammattia ja googlasin ’viittomakielen tulkki, koulutus’. Näin törmäsin
ensimmäistä kertaa Humakiin. Luettuani enemmän viittomakielentulkin
koulutusohjelmasta ja Humakista olin varma, että tässä on minun ammattini.
Laitoin siis hakupaperit menemään, ainoastaan yhdet, ja ne lähtivät Humakiin.
Humakissa
opiskelijasta oikeasti välitetään ja pidetään huolta. Kampuksella vallitsee
hyvä, lämmin ilmapiiri ja suurimmankin stressin keskellä tietää aina saavansa
apua niin kanssaopiskelijoilta kuin lehtoreiltakin. Humak-opiskelussa parasta
onkin ehkä ihmiset – kaikenlaiset, kaikenikäiset, kaikenkarvaiset ihmiset.
Suosittelisin Humakia kenelle vaan, joka on kiinnostunut
opiskelemaan ahkerasti kannustavassa ympäristössä erilaisten ihmisten
kanssa.
Olen Marjukka
Kainulainen. Opiskelen kolmatta vuotta viittomakielentulkiksi Humakin
Helsingin kampuksella. Kiinnostus viittomakieltä kohtaan kasvoi vuosien
varrella, kunnes välivuoden pidettyäni rohkaistuin ja hain opiskelemaan alaa.
En osannut hakiessani viittomakieltä kuin vain sormiaakkosten verran, mutta
viittomakielen taitoahan ei hakiessa edes vaadita.
Hakuvaiheessa
minulle oli jotenkin täysin selvää, että hakisin Humakiin. Olin kuullut
koulusta paljon hyvää ja sen lisäksi toinen kampuksista sijaitsi Helsingissä.
Parasta
Humakissa on ihmiset, opiskelijat ja työntekijät. Oma ryhmäni on esimerkiksi
todella tiivis ja ihana porukka, jossa on aivan mahtavaa opiskella.
Suosittelen
Humakia kaikille joita kiinnostaa viittomakieli ja opiskelu hyvässä porukassa.
