Miksi Humak? Opiskelijanäkökulmia opiskelupaikan valintaan

Olen Vilma Pekkarinen, 22 -vuotias paljasjalkainen helsinkiläinen. Opiskelen viittomakielentulkiksi. Innostukseni viittomakieltä kohtaan heräsi jo varhaisella iällä. Olen aina pitänyt viittomakieltä kauniina ja käytännöllisenä kielenä, mutta ammattia siitä aloin harkita vasta abi-vuotenani.

Olin siihen asti kovasti halunnut suuntautua työelämässä esittävän taiteen pariin joko musiikin, sirkuksen tai näyttelemisen saralla, mutta mikään vaihtoehdoista ei tuntunut sopivalta. Sitten tulin ajatelleeksi viittomakielen tulkin ammattia ja googlasin ’viittomakielen tulkki, koulutus’. Näin törmäsin ensimmäistä kertaa Humakiin. Luettuani enemmän viittomakielentulkin koulutusohjelmasta ja Humakista olin varma, että tässä on minun ammattini. Laitoin siis hakupaperit menemään, ainoastaan yhdet, ja ne lähtivät Humakiin.

Humakissa opiskelijasta oikeasti välitetään ja pidetään huolta. Kampuksella vallitsee hyvä, lämmin ilmapiiri ja suurimmankin stressin keskellä tietää aina saavansa apua niin kanssaopiskelijoilta kuin lehtoreiltakin. Humak-opiskelussa parasta onkin ehkä ihmiset – kaikenlaiset, kaikenikäiset, kaikenkarvaiset ihmiset.

Suosittelisin Humakia kenelle vaan, joka on kiinnostunut opiskelemaan ahkerasti kannustavassa ympäristössä erilaisten ihmisten kanssa. 

Olen Marjukka Kainulainen. Opiskelen kolmatta vuotta viittomakielentulkiksi Humakin Helsingin kampuksella. Kiinnostus viittomakieltä kohtaan kasvoi vuosien varrella, kunnes välivuoden pidettyäni rohkaistuin ja hain opiskelemaan alaa. En osannut hakiessani viittomakieltä kuin vain sormiaakkosten verran, mutta viittomakielen taitoahan ei hakiessa edes vaadita. 

Hakuvaiheessa minulle oli jotenkin täysin selvää, että hakisin Humakiin. Olin kuullut koulusta paljon hyvää ja sen lisäksi toinen kampuksista sijaitsi Helsingissä.

Parasta Humakissa on ihmiset, opiskelijat ja työntekijät. Oma ryhmäni on esimerkiksi todella tiivis ja ihana porukka, jossa on aivan mahtavaa opiskella.

Suosittelen Humakia kaikille joita kiinnostaa viittomakieli ja opiskelu hyvässä porukassa.

Tutkimus kielellisten tukipalvelujen tarpeesta sisäkorvaistutteen saaneilla kuuroilla lapsilla ja nuorilla

Sisäkorvaistute 

on sähköinen kuulon apuväline, joka mahdollistaa niin kuuroina syntyneille kuin kuulonsa myöhemmin menettäneillekin ympäristön äänien aistimisen huomattavasti paremmin entisenlaisiin kuulokojeisiin verrattuna. Pieni, mutta hintava laite (20–30 000 euroa) sisältää sekä ihon päällä olevia että ihonalaisia osia, jotka muokkaavat ja välittävät ympäristön ääniä sähköisessä muodossa sisäkorvan ohi suoraan kuulohermoon. Laitteen sisäiset osat asennetaan leikkauksessa kalloluuhun ja sisäkorvaan. Henkilön iästä ja kuulovian luonteesta riippuen ääniaistimuksiin harjoittuminen vie eripituisia aikoja, ja kolmisenkymmentä prosenttia sisäkorvaistutteen käyttäjistä ei kuule laitteen avulla riittävästi ymmärtääkseen puhetta ilman muuta visuaalista tukea.

Kuva Dick Sijtsma

Sisäkorvaistutteita on Suomessa asennettu jo parisenkymmentä vuotta. Vuoteen 2011 mennessä sen oli saanut 700 henkilöä. Maailmanlaajuisesti sisäkorvaistute on jo yli 150 000:lla, joista yli puolet on lapsia. Kuuroina syntyneille lapsille – joita syntyy Suomessa noin 25–30 vuosittain – istutteesta on tullut rutiinihoito, sillä se asennetaan lähes kaikille. Nykyisin leikkaus tehdään myös mahdollisimman varhain, noin vuoden iässä ja usein molemminpuolisena. Lisäksi sisäkorvaistutetta käyttävä lapsi saa pitkäaikaista kuulon ja puheen kuntoutusta, joka yleensä jatkuu läpi kouluiän.

Kuultu vai nähty kieli?

Sisäkorvaistutteen ansiosta yli puolet kuuroista lapsista omaksuu puhutun kielen ensimmäiseksi kielekseen viittomakielen sijaan. Samaten yli puolet sisäkorvaistutetta käyttävistä lapsista ja nuorista osallistuu yleisopetukseen erityisopetuksen sijaan. Kuuleminen ei kuitenkaan ole vaivatonta hälyisissä ympäristöissä ja ryhmätilanteissa, joille suurin osa koulupäivästä rakentuu. Tämän vuoksi yleisopetukseen osallistuvilla on useimmiten tukenaan henkilö- tai luokkakohtainen avustaja tai tulkki.

Lasten ja nuorten kanssa käytetty kielenmuoto ei kuitenkaan välttämättä ole enää viittomakieltä kuten ennen sisäkorvaistutteen tuloa. Tämän vuoksi HUMAKissa käynnistettiin vuonna 2011 tutkimushanke, jossa selvitetään, millaiset kommunikatiiviset tuki- ja muut kuntoutuspalvelut sisäkorvaistutetta käyttäville ovat tarpeen. Nyt tehtävä kysely- ja haastattelututkimus kohdistetaan 10–20-vuotiaisiin nuoriin. Tutkimus päättyy vuoden 2012 lopussa, ja sen pääasiallisena rahoittajana toimii Kela.

Eräitten ulkomaisten kartoitusten pohjalta on alustavasti jo tietoa siitä, että sisäkorvaistutetta käyttävän henkilön avustaja toimii enemmänkin kielen fasilitaattorina kuin tulkkina: Hän esimerkiksi toistaa kuullun selkeästi artikuloiden tai siirtää puhutun viestin kirjoitettuun muotoon esimerkiksi vieraan kielen tunnilla. Hän saattaa myös kirjoittaa muistiinpanot silloin, kun opiskelija haluaa keskittyä kuuntelemiseen tai hän valmentaa oppilasta tulevan aiheen käsitteisiin tai viittomiin ennen varsinaista oppituntia.

Kentältä kantautuneiden viestien mukaan opiskelutulkkimme ovat jo joutuneet sopeuttamaan toimintaansa edellä kuvattuun suuntaan, ja siirtymään ainakin osin kieltenvälisestä tulkkauksesta yhden kielen sisällä tapahtuvaksi toiminnaksi, vaikka koulutuksessa ei heitä ole tähän paljoakaan valmennettu. Siksi tulossa oleva selvitys tulee enemmän kuin tarpeeseen, jotta voimme muuntaa tulkkikoulutuksen sisältöjä uutta tilannetta noudattaviksi – ja sisäkorvaistutetta käyttävien parhaaksi.

Teksti
Päivi Rainò
Projektin tutkija, fil. toht.

• Lue Rainòn julkaisu sisäkorvaistutteista